What ever doesn’t kill you only makes you stronger…

…toivottavasti syksyllä olisin jo kovassa iskussa taas, nyt jää väliin Suuri Viikonloppu...

Perustyöpäivä Joensuussa (mukava sellainen), silti on paha olo, oksettaa, paljonkin... Ehkä siksi, että on kova kaipuu viivalle. Tänään olisi pitänyt startata klo 17:46 omalle 28,2km:n SM-tempo koitokselle. Huomenna klo 13 alkaen oltaisi kilvoiteltu yhteistyöllä tiimimme kanssa kovassa seurassa reilun sadan kilometrin matkalla Suomen mestaruudesta maantiellä. 

Toukokuun loppupuolella käydyissä kilpailuissa Tampereella olin todella kiitollinen kuntotasostani, joka oli rakennettu sitten viime kesän jälkeen melko onnistuneesti. Hyvin menneen alkukauden jatkoksi voitin KK-korttelin ja Fuji Peloton GP:n, ja tiesin, että nyt kulkee, mäki varsinkin ja kirikin jo kiitettävästi. (Kiitos vain Joensuun Pyöräilijöiden yhteislenkkien kirikisat miesten kanssa ja onnistunut Mallorcan leiri.) Noh, reilu viikko Tampereen kisaviikonlopun jälkeen kirjoitinkin raporttia kisasta ja kipeysjaksosta, joka minulle tuli heti kotiin saavuttuani. Samalla tiellä ollaan edelleen… Edellinen kirjoitukseni.

Juttelin erään kilpapyöräilyssä vahvasti mukana olevan ihmisen kanssa muutama päivä sitten ja hän tokaisi lohduttaakseen, että ” huippu urheilijat on vaan myös välillä sairaita”. Itsehän olen vasta pikku-urheilija tavoittelemassa jotakin suurempaa, mutta on se meidänkin tasoisten urheilijoiden kohdalla ihan sama asia – urheilija on pakosti joskus kipeä. Joskus sairastumiset sattuvat ihan ”podettavaan saumaan”, esimerkiksi kisakauden päätökseen tai sitten ”kaikista pahimpaan saumaan”, eli tärkeiden kisojen kohdalle. Nyt se sattui minulla juurikin tähän SM-kisavalmistautumissaumaan ja Suuren Viikonlopun ajalle. En ole ainoa, jolla jää Suomen mestaruuskisat väliin tänäkään viikonloppuna. Heimoveljille ja –siskoille tsempit, tiedän kuinka paljon hajoittaa!

Tosiaankin, diagnoosini on hieman epäselvä vielä, kuumeilua ei ole ollut sitten sen parin ensimmäisen viikon kuumeilun jälkeen, mutta samalla minulle kehittyi melko kokonaisvaltainen niveltulehdus. Tulehdukset ovat vaihdelleen pienistä nivelistä suurempiin, kovinkin epäsymmetrisesti. Pääosin koko ajan tulehtuneena sormien ja varpaiden nivelet, oikea ranne (nyt levinnyt jännetupen tulehdukseksi),  kyynärpäät ja olkapäät; aika-ajoin nilkat, polvet, kovien rasitusten jälkeen lonkat ja alaselkä. Kortisonia on piikitetty, kortisonia on syöty, samoin niveltulehduksiin ja -kipuihin tarkoitettua tulehduskipulääkettä. Olen nyt reumapuolella tutkittavana. Lääkäri teki alustavaa diagnoosia reaktiivisesta artriitista (jostakin aiheutuneesta niveltulehdustilasta), mutta taudinaiheuttajaa/puhkeamissyytä ei ole löydetty, vaikka on tutkittu ja hutkittu oikein 28 verikoeputkilon verran kerrallaan (tekee muuten erikoisnäytteineen yli 2dl verta, eli hyvän kokoinen verenluovutus tämän kokoiselle pikku tytölle). Ensi tiistaina on taas vihdoin reumalääkärin tapaaminen ja teemme päätöksiä lääkityksen muuttamisessa. Haluaisin piankin kuntoon, mutta reaktiivinen artriitti ei tokene kuin ajan ja oikean lääkityksen kanssa. Uskon vahvasti tämän olevan vain akuutti niveltulehdus, sen enempää kroonistumatta. Reumaakin suvussamme kyllä on.

Tiimi valmistautumassa Porvoon ajoihin 9.6., vasemmalta Suvi, Sini, Pia, juniorit Petra ja Viivi, sekä huoltajia Päivi ja Hannu ja joukkueenjohtaja Sami. Riina jossakin piilossa.

 

Kisasin 60km:n Porvoon kisat 9.6., koska olin sitä kisaa pitkän talven odottanutkin, ja rataprofiili kävi minulle. Olin ollut juurikin kaksi yötä ennen kisaa antamassa tuon ”puolikkaan verenluovutuksen”, niin hemoglobiini laski paljon. Happi kyllä kulki, mutta juuri kortisonilääkityksen aloittaneena (erivapaus on erikoislääkärin kirjoittamana, ja hoidossa) olo oli, noh, aika utopistinen. Olin vain onnellinen kun pääsin kisaamaan, vaikkakin kivut olivat valtaisat kisan jälkeen. Kisan kulku oli melko hyvä, olo oli hyvä pitkän lepokauden jälkeen aina 45 kilsaan asti, jonka jälkeen lihakset alkoivat kramppaamaan aina kun nousi putkelle. Tiimimme naisia meitä ei ollut samassa startissa kuin N18 Veera, ELITE:n Riina, Pia, Suvi ja minä. (Kaikki muut heistä starttaavat tänään SM-kisoissa.) Riinalla olisi ollut hyvä kulku, mutta valitettavasti Tuutsille sattui välinerikkoa. Riinan blogikirjoitus Porvoonajoista täällä. Kevätkauden kipeänä olleelle Suville vauhti kärjessä oli liian kovaa, mutta Suvi ajoi hyvin loppuun asti. Veera ajoi jälleen kerran hyvin ja voitti oman ikäluokkansa. Ja Pia! Pia oli oikea pippuri, ja ajoi yhden parhaimman kisansa tällä kaudella. Oman ajonsa ja roolinsa lisäksi hän jaksoi kannustaa minua kisan aikana ja seurata tilanteita, sekä ottaa lopussa Tuutsin tehtäviä, kun Giantti ei päässyt loppukahinoihin. Piaa täytyy hehkuttaa, että hän jos kuka on Tiimipelaaja henkeen ja vereen. Tästä tytöstä ei ole vaikea tykätä.<3 Kiitos myös puhelusta tiistai-iltana (itku tuli!)… Viime kilsoilla Porvoossa kisasin vielä neljännestä sijasta Susanna Laurilan kanssa, mutta kuuluisassa viimeisessä kaarteessa mäen alkaessa ajauduin kanttariin sisäkurvissa häntä vastaan. Vauhti pysähtyi, Susanna jatkoi, ja niin jatkoi muutama muukin ohitseni. Tulokset täällä. Sijaan en ole tyytyväinen, kuin siinä valossa, missä oloissa kisasin. En myöskään siihen, että ajoin melko inaktiivisesti, mutta niinkuin olettaa saattaa, tärkein oli vain päästä maaliin asti.

Porvoon jälkeen oloni alkoi hieman helpottaa ja lähdin Kauhajoelle kaksi viikkoa sitten kisaamaan maantiecupin osakilpailun Hyypänlaakson ajot 16.6. Tavallaan oli virhe, tavallaan ei ollut lainkaan. Kauhajoella ei ollut montaa naista viivalla ja voitin kisan kirimällä.  En usko, että Kauhajoen väliin jättäminen olisi auttanut minua pääsemään kuntoon SM-viivalle. Kisan vauhti oli hiljaisin mitä ikinä olen ajanut, vain viimeinen kilometri ajettiin kovaa. Eli eniten rasitti 8 tunnin ajomatka yksin Suomen poikki ja takaisin.

Tutuksi tullut SS-tuuletus.;) Kuva, Sininen bussi, Kauhajoki 16.6.2013

Tällä voitolla varmistin Maantiecupin 2013 kokonaiskisan voiton. Maantiecupin kokonaiskilpailun voitto on toiseksi paras saavutus (SM-mitalien jälkeen) kesän meriiteissä, joka osoittaa monipuolista ja pitkän aikavälin onnistumisia koko kaudelta.  Cupin kisoja on vielä kaksi syksyllä, ja vaikka olen voiton varmistanut, meinaan olla viimeisissäkin kisoissa elokuussa viivalla. 

Olimme Jounin kanssa ennen juhannusta reissussa, jossa olimme jalkojen päällä paljon. Tämä pidempiaikainen rasitus, eli kahden-kolmen tunnin, aiheuttaa kovat kivut, ja SM-kisamatka maantiellä on 100km. Viikonlopun kisarupeama tässä tulehdustilassa olisi kropalle liian rankka rasitus, ja olisin mahdollisesti työkyvytön ensi viikon. Heinäkuun toisen viikon U6 Tourikin Ruotissa jää samasta syystä nyt väliin. Tuntuu pahalta, mutta asioille ei nyt voi mitään. Alan treenaamaan taas kilpapyöräilijänä vasta kun oloni tästä kohenee, eli toivottavasti pian. Maksoin maajoukkuevaatteetkin viime viikolla, jotta saisin niistä voimaa ja energiaa päästä taas pyörän päälle treenaamaan ja kisaamaan. 

Onneksi penkkiurheilijana on nyt hyvä olla. Seuraan tänään, huomenna ja ylihuomenna sydän pamppaillen maantiepyöräilyn SM-kisoja Porin Noormarkussa. Toivon sydämestäni tärkeille ihmisille mahtavia suorituksia ja onnistumisia! Ja Tour de Francekin alkaa!  Se ajetaan nyt 100. kerran ja YLE esittää historiasta dokumentin, lue täältä. Kannattaa tsekata!

Kuvia Kauhajoen kisapaikalta lataan pian kuvagalleriaan. Mutta kannattaa käydä tiirailemassa Kauhajoen kuvia mm. Jari Birlingin sivuilta.

p.s. Pakko piristyksekseni laittaa teille lukijoille kuva pyöräilijän reisisistä. Matti Tantun reiden ovat sellaiset, joita moni muukin lisäkseni ihailee. Itselläni on vielä matkaa samaan, mutta matkalla ollaan jo! ;) Ulkonäkökeskeisen treenaamisen ja suorituskykyisen treenamisen välillä on eroa. Muutama vuosi sitten en olisi näin epäsuhtaa kroppaa ja tykkireisiä huolinut.

CCH:laisilla on reittä, eikä me olla ainoita! ;)

Sini ja Matti, kaveripose.<3

Haikein terveisin, 

pyöräilemään ja kovaa treenaamaan haluava 

Sini

Ekat pyöritykset uusilla pyörillä!

Minun aika-ajokiituri ja maantierassi odottelevat molemmat jo ulos pääsyä… Pääsiäisenä tempopyörän (Cannondale Slice Carbon 4 Force 2012) tänne Joensuuhun sain, mutta lunta oli vielä viime viikonloppuna liikaa ulkona ajo hauskanpitoon. Siksi tyydyinkin pyörän hiplailun ja ihastelun jälkeen nousemaan vastukselle, ja pyörittelemään vielä sisällä. Kyllä, kirpaisee, koska Mallorcalla sai nauttia jo niin paljon ulkona ajamisesta.

Ensimmäinen treeni Slicellä keskiviikkona.

Mahdollisimman suotuisan ajoasennon – ilmanvastuksen minimoivan, rennon, mutta silti tehokkaan – hiominen vaatii aikaa, ja siihen on uhrattava energiaa sekä ajatusta. Kunhan viikoittaiset temmot täällä Joensuun Pyöräilijöiden järjestämänä alkavat, niin optimaalinen asentokin kovassa ajossa alkaa säätämisen kautta löytyä, uskon ja tiedän sen.

Aika-ajo, väliaikalähtöinen maantiepyöräily, on minulle uusi laji kisaamisen puitteissa, mutta rakastan lajia jo entuudestaan. Olen yksin todella paljon treenannut jo hiihtoajoista lähtien, ja todella paljon yksin ”tempoja” treeneinä tahkonnut. Kesällä 2010 matka soututreeneihin Jyväskylästä Laukaaseen taittui maantiepyörällä yleensä kovaa ajaen, sekä ennen että jälkeen parin tunnin soututreenin. :D  Onneksi nyt on paljon jopa siitä viisastuttu. Nykyisin jokaisella treenillä on tarkoituksensa. Mutta niin, nyt on kesäksi ihan oikea aika-ajopyörä alla, ja odotan tempotreenejä ja kisoja innolla. Odotan hirveää hapotusta, tiheetä ventilaatiota, sinkeällä oloa, pahaa oloa maalissa…

Sama uutuuden viehätys maantiepyörän kanssa; minulla on kisakaudella alla Nishiki Competition runkoinen pyörä Sramin Force osilla, Focus Izalcon siirryttyä sivuun runkovaurion takia. Viime viikolla Lundbergilla pyörän runko (keskiön ja kampien kanssa) paukautettiin jo kasaan, mutta vielä uupui paljon roinaa. Eilen illalla, ja hieman yön puolellakin, Jiin kanssa pyörän kasasimme loppuun, kun myöhään perjantai-iltana tuli vielä Matkahuollon kautta tarvikkeita kiekkojen, pakkojen yms. lisäksi Signaturelta. En olekaan koskaan aikaisemmin päässyt purkamaan linja-auton rahtilastia apuna. Talkootyöilot kullakin! ;) Pakettien piti siis tulla jo perjantaipäivällä, mutta auto oli levinnyt tien päälle, ja myöhemmät kuljetukset toivat sittemmin tavaroita tiputellen perille. Kello yhdeksän autoissa oli sitten lähetyksiä ruuman täydeltä, emmekä me olleet ainoita luovutuskirjan kanssa tavaroitamme odottavia. Noh, me saimme tärkeät tarvikkeet onnellisesti kotiin, ja pyörän kasaukset edistyivät. Niin myös Kontiolahdella kisat sujuivat, ja väliaikojakin saatiin otettua.;) 

Meidän perheen lauantai-illan huvia. <3 On toki suksien voitelukin kivaa...

Tämä viikonloppu hurahtikin päivät maastohiihdon SM-kisoissa Kontiolahdella kannustaessa hiihtäjiä ja illat pyöriä kasatessa. Pyörien valmiiksi saannilla olikin jo kiire, koska ensi viikolla starttaa maantiepyöräkisakausi Turussa SK muistoajoilla ja 56.TS-korttelilla. Ketjua on kiristeltävä melko monta kilometriä ennen kuin luotan kaiken toimivan. Tänä iltana poljinkin sitten rullilla mukavan treenin ”punaisella hurjalla”. Reisissä mukava lämmöntunne, rintakehässä outo, mutta miellyttävä odotuksen fiilis. Huomenna lähden jo ihan oikeasti ulos maantielle! 

Sunnuntai-illan rullailut eilen valmiiksi kasatulla kiiturilla.

Cannondale ja uudet kiekot; niitä hiilarikiekkoja ei tosin vielä ihan ekoille viikkotemmoille alle oteta.

Tunnesiteiden luominen uusiin perheenjäseniin käynnissä… Me vietetään melko paljon aikaa yhdessä, joten toivottavasti yhteispeli synkkaa ja positiivinen fiilis kaveria kohtaan on molemmin puolista. Ü

Mukavaa alkanutta huhtikuista viikkoa kaikille!