Veitsen terällä...

Huominen aamu kyllä viestii, että oliko tänään virhe jo lähteä maantielenkille illalla. Tänään olisi ollut JoensPy:n viikkotempokin, mutta en tohtinut mennä paikan päälle vain rullailemaan ja katselemaan menoa, koska niin kovin olisin halunnut olla jo ajamassa kovaa.  Siksi kävinkin rauhassa (tai ainakin yritin) polkemassa Lykynlammelle ja takaisin, sekä tsekkaamassa huomista porrastreeniä varten paikat kuntoon. En ole toissa viikonlopun sunnuntaisen Fuji Peloton GP:n loppuverrytelyn jälkeen ollut pyörän päällä lainkaan.  Olen 9 päivän ajan tehnyt vain oman työni kautta liikunnalliset ohjaukset melko kevyesti ottaen. Torstaina jopa valmennukset ja illan treenit jouduin perumaan kuumeen ja kipujen takia. Ja harmittaa vietävästi etten päässyt siksi Poriinkaan ajamaan maantiekisaa viikonloppuna.

Kun 18.–19.5 kisareissulta sunnuntai-maanantaivälisenä yönä kaikkien kommervenkkien jälkeen pääsin vihdoin Joensuuhun kotiini, niin maanantaiaamuna kaktus oli jo kurkussa. Oli kipeä ja flunssainen olo, niveliä särki. Melkoiseksihan tuo viikolla äityi ja jo kauemminkin häirinnyt/tutkittu kipu yltyi edellisten oireiden lisäksi. Ajattelin, että joku kovastikin haluaa nyt minun vauhtia hidastaa, kun viikonlopulla kulki niin hyvin ja heti seuraavana päivänä olin ihan kuin toiselta planeetalta olojeni kanssa.  Hevoskuurin tekstituplaviikonlopulta. 

Voi olla, että koppasin tämän flunssaviruksen Tampereen yöpaikastani, sisareni lapsilta. Niin mahtavaa kuin siellä oli muutoin, niin tämä oli hieman ylimääräinen keissi. Tai jos se ei ole se, niin selviää kyllä. Täytyy sanoa, että terveydenhuolto Joensuussa toimii. Viikon kipuilun ja levon jälkeen maanantaina pääsin terveyskeskukseen ja nyt on otettu ihan kaikki mahdolliset kokeet EKG:stä, verikokeisiin ja eritenäytteisiin. Huomen aamulla vielä yhdet verikokeet ja sitten tuomiota odottelemaan. Pitkittyneen raajakivun diagnoosi odotuttaa vielä pidempään, koska ultraääni ja muut toimenpiteet ovat vasta myöhemmin. Magneetti oli viime perjantaina. 

Kisaraporttia

KK-kortteli 18.5.2013 

Kisoja nyt viikon analysoineena olen todella tyytyväinen tuloksiini. On totta, että Lotta ja Rosa puuttuivat kisaviivalta; he olivat ajamassa Belgiassa, josta matkasivat suoraan Sveitsiin viime viikonlopuksi muun maajoukkueen matkatessa Suomesta. Siellä muuten ajettiin hyvin. Mutta varsinkin Fujissa Pyynikillä oli paljon muita kovia nimiä maajoukkueesta ja sen ulkopuolelta, mahtavaa oli siis kisata siinäkin huippuseurassa. Valmistauduin tuplaviikonloppuun ajatuksilla, että lauantain KK-kortteliin mennään vain ajelemaan ja opettelemaan kortteliajoa ja sunnuntaina Pyynikillä Fuji Pelottomassa annetaan sitten pyörän kanssa kaikki mitä annettavissa on - jos on tarvetta. KK-korttelissa Killin Kaivimen teollisuusalueella Hervannassa ajoimme 20minuuttia + 5 kierrosta. 

Kuva Mika Suvisaari, KK-kortteli, lauantai 18.5.

En narraa yhtään, kun sanon, että olin aika paska varsinkin maalisuoraa edeltävässä neulansilmässä ensimmäiset 17 minuuttia kunnes kuulin Hahdon Askon huutelevan, että aja Sini alaotteelta se kurvi (kiitos vain vinkistä!). – Johan alkoi kulkea U-käännös paremmin, enkä enää jäänyt siinä niin kovin. Maalisuora oli kevyttä loivaa ns. nousua, jonka aina nautiskelin rivakammin. Muutoin (niin kuin kuvasta näkyy) peesailin paljon. Vauhti oli jo valmiiksi suht hyvää, ja muut halusivat pitää vauhtia, niin en lähtenyt eteen sotkemaan. Kun 20 minuuttia oli ajettu ja tiputettu osa porukasta pois, vauhti laski selvästi ja alettiin lepäilemään ja ehkä odottamaankin sitä perushommaa, eli käännöksen jälkeistä kiriä. Mie aattelin, että mie oon siinä niin huono, että mie en jää kirejä ootteleen. Kun vajaa kaksi kierrosta oli ajamatta, runttasin rakennusten takaa tulevan käännöksen jälkeen vauhdin rennon kovaan ja katsoin ketkä lähtevät messiin. Ajo tuntui niin kevyeltä ja olin jo oppinut kisankin aikana ajamaan paremmin kurveja, jotta nostin vauhtia vielä vähäsen maalivaatteen alla kellon kilkattaessa merkkinä viimeisele kierrokselle. Mua on opetettu, että älä kato taakses, kun lähdet irtiottoon, ajat vaan. Joten niinpä pidin vauhtia niin kovana kun se oli järkevää ja jatkoin käännökset varoen, käännöksen jälkeen aina vähän vahtia lisäten, enkä kattonu enää siinä vaiheessa taakseni. U-käännös kaatumatta ja tuulettaen maaliin! Miten se näin meni? Varmasti alun kovassa vauhdissa peesailu ja opettelu ei vienyt minun voimia samalla tavalla kuin vauhtia alussa pitäneiden. Taktiikka kuitenkin toimi ja 20 maantiecupin pistettä kelpasivat, vaikken ollut niitä tullut siitä kisasta hakemaan, vasta seuraavan päivän Fujista. KK-korttelin tulokset.

Kuva Jari Birling, KK-kortteli; ensimmäinen vauhdinnosto, siinä vielä taakseni katselin, myöhemmin en enää.

Palauttelu lauantai-iltana sujui hyvin, leikin sisaren lasten kanssa (1,5-vuotiaan kummipoikani ja hänen 4-vuotiaan siskonsa). Lasten kanssa touhutessa ei turhaan stressaa kisoista, vaan keskittyy juuri olennaiseen. Yö ei sitten mennytkään niin palauttavasti, kun nuori poika näki painajaisia ja itki ja heräsi aina nukahdettuaan, ja pikku tyttö herätti tätinsä klo 3:37, että on pakko lähteä vessaan ja tädin on tultava mukaan. Siinä sitten silmät ristissä istuttiin ja mietittiin, että tällaistako se on sitten pyöräilijä-äitinäkin joskus. Huonoilla unilla kisoihin mennen…

Fuji Peloton GP 19.5.2013

Fuji Peloton GP:n kisa-aamuna jännitti. Olihan edessä ihan spesiaalikisa monella tapaa. Tasan vuosi sitten meinaan ajoin elämäni ensimmäisen maantiekisan – ja tuo kisa oli juurikin Fuji Peloton GP. Muistan viime vuoden startin todella hyvin. Olin siihen mennessä ajellut pyöräilyn puolella vain maastokisoja, ja tulimmekin vuoden 2012 kisaan suoraan Nurmijärveltä, jossa ajoimme Jiin kanssa XCM 60km kisan lauantaina ja minä sitten starttasin Fujiin maantielle sunnuntaina. En ollut koskaan aiemmin kuullutkaan, että kisapaikalla täytyy olla oman hakaneulatkin mukana numeroiden kiinnitystä varten. Tuomari ei oikein tainnut tykätä, kun menin hädissäni kysymään, että ”saanko kiinnittää numerot tällä jesarilla, kun haluan mukaan kisaan”.  Hakaneulat löytyvät lainaan, kisaviivalle pääsin ja olin tuloksissa 7.  Jotain kertoi jo tuolloin untuvikon mäennousukyvystä, vaikkei se silloin ollut kummoinen pyörän päällä. Mäkeä olen aina rakastanut, juosten, hiihtäen, sauvarinteessä ja nykyisin pyörällä. Mitä pidempi mäki, sen parempi.

Toinen spesiaaliasia oli Fujissa se, että kuvasin koko kisan pyörääni asennetulla HD-kameralla. Yksi mahtava yhteistyökumppanini on Visi-Systems Oy, jonka kanssa nidomme yhteistyömme pyöräilyaiheisiin videoihin. Kuvaan pyöräilijän elämää, treenejä ja ainakin tämän yhden lyhyen kisan. Ja he tuunaavat pätkistäni salonkikelpoista materiaalia videon muodossa. Linkitän kisavideon heti tiirailtavaksenne, kunhan se on valmis. ;) Video ei tosin ole kovin jännää katsottavaa, koska muita pyöräilijöitä ei paljoa näy kisassa edessä. 

Kuva Jouni Väinölä, Fuji GP 19.5. Näkötornin alla lähtölaukausta odottamassa.

Kuva Kaj Patjas, Fuji GP 19.5., nimenhuudossa ennen lähtövaatteen alle siirtymistä.

Sunnuntain taktiikkani kisaan oli siis ajaa melko kovaa heti paukusta lähtien, koska meillä ei ollut Nishiki Racing Women-tiimimme muita naisia viivalla, kuin N18-sarjan Veera Väkevä, joka hänkin ollut nuorten maajoukkueen Tanskan reissun jälkeen väsynyt. Joten tiimityötä ei ollut meillä mahdollisuus ajaa. Ja tämän oman vauhdinpidon tarkoituksena oli tiputtaa muiden tiimien kuskeista osa pois, jottei voittajakandidaattikuskeilla ole vetoapua omistaan.  Fujin profiili on tunnettu mäkisyydestään; reitti on yksinkertaisen selkeä, mutta RANKKA. Lähtö tapahtuu Pyynikin harjulla näkötornin alla, josta ammutaan heti alamäkeen keskustaa päin, mäen alla käännytään oikealle, laskeudutaan alas ja lähdetään hyvissä ajoin nousemaan piiitkää hivuttavaa, vaihtelevaa nousua harjun toista puolta takaisin Näkötornille ja uudelle kierrokselle. Naisissa tätä ajetaan vain 5 kierrosta, Kilpa miehissä 10 ja Elite miehissä 20 kierrosta. Rakastan niin paljon mäkeä, jotta haluaisin naistenkin ajavan sen 10 kierrosta. 

Kuva Kaj Patjas, Fuji GP 19.5., kisan puolivälin tiimoilta.

Kisan edetessä ja minun pitäessä pääosin vauhtia, seurasin tiukasti mm. Let’s Go Finland Farenissa (Italiassa) ajavaa ja Suomessa Velocitoria edustavaa Jutta Niemistä, sekä edellisviikonloppuna nuorten  U23:n XCM:n Euroopan mestaria Jasmin Kansikasta. Kisan kahden kolmanneksen jälkeen pääporukassa mukana oli vielä Jutan, Jasminin ja minun lisäkseni mäkeä myös hyvin nouseva  Kirsi Väinölä, Emma Sten sekä nyt Moskovassa ratakisoissa tiimimme Elisan kanssa edustava Pia Pensaari sekä Jasminin sisko Sofia. Mäessä aina kuulostelin muiden fiiliksiä ja ventilaatiota, en todellakaan ollut kisan aikana varma, oliko järkevää itse koko ajan tykittää edessä, vaikkakin kisa oli lyhyt ja mäki nousi kepoisasti.. Olin valmistautunut jonkun lähtevän irtiottoon ja itse siihen mukaan ja kyttäsinkin sitä jo neljännellä kierroksella. Kun mitään ei tapahtunut, niin päätin itse aukaista hanat vikalla kierroksella mäen alkupäässä. Loppuun oli vain jaksettava painaa, niin ne olivat muutkin väsyneitä. Kun nostin kytkintä, niin muutkin lähtivät kai mukaan. Kuulin huohotusta jonkin aikaa takanani, itsekin aloin jo kovasti huohottaa, tuntui jo melko pahalta pitkästä aikaa. Ajattelin, että joku peesailija vielä runttaa takaa ohi, ja vilkaisin viimeiseen mäkinousupätkään lähdettäessä. Huohotusta ei enää kuulunut ja kilpailijat olivat venyneet helminauhaksi. Hymyillyt en kuitenkaan vielä, vaan jatkoin maaliin asti runtaten. Oli ihanaa kuulla tuttujen ja tuntemattomien kannustukset mäen varrella. 

Maalissa hätäinen tuuletus ja rullailua eteenpäin, pyörältä varovaisesti nousu ja maahan polvilleen puhaltelemaan. Seuraavaksi viereeni rullasi Jasmin ja pronssille tuli Kirsi. Lyhyt kisa on eritavalla rankka kuin sadan kilometrin paremmalle puolelle kestävä kisa. Palkintojen jakoon oli mahtava mennä, viime kesänä kaihoisasti aloittelijana katselin palkintojenjakoa ja nyt olen saanut olla itse 1.pallilla tänä kautena neljä kertaa sekä lisäksi ollut etappiajoissa etapeilla kaksi erillistä kertaa ykkönen ja kerran kolmonen. Loput tulokset täältä. Harmittaa, että tiimistämme on nyt paljon kuskeja kipeänä ja remontissa, mutta kaikki jotka ovat ajokunnossa, osoittavat hyvää kulkua, sekä tytöt että naiset, hyvä ME!

Jari Birling, Fuji GP 19.5.; nautinnollista kisahurmosta <3

Kuva Jari Birling, Fuji GP 19.5.; erikoinen tuuletus, samanlainen nähtiin myös lauantailla KK-korttelissa.

Kuva Jouni Väinölä, Fuji GP 19.5.; palkintojenjako.

Eli tasan vuodessa olen paljon oppinut ja todella paljon kehittynyt. Mutta mikä parasta, vielä enemmän on edessä opittavaa ja vielä enemmän varaa kehittyä. Nytkin ajokilometrini ja treenimääräni ovat olleet niin vähäiset tämän tason saavuttamisessa, että määriä ja spesifisyyttä on helppo tästä ensi syksynä nostaa ja sitä kautta taas kehittyä todella reilusti lisää ensi kaudelle. Tämä kausi on kuitenkin vielä kesken, SM-kisat Porissa järjestetään heti juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna; sitten alkaa Sininkin ensimmäiset kansainväliset karkelot <3! Nyt siis vain viisaasti tyttö täysin terveeksi, ja oikeanlaisia treenejä tekemään.