What ever doesn’t kill you only makes you stronger…

…toivottavasti syksyllä olisin jo kovassa iskussa taas, nyt jää väliin Suuri Viikonloppu...

Perustyöpäivä Joensuussa (mukava sellainen), silti on paha olo, oksettaa, paljonkin... Ehkä siksi, että on kova kaipuu viivalle. Tänään olisi pitänyt startata klo 17:46 omalle 28,2km:n SM-tempo koitokselle. Huomenna klo 13 alkaen oltaisi kilvoiteltu yhteistyöllä tiimimme kanssa kovassa seurassa reilun sadan kilometrin matkalla Suomen mestaruudesta maantiellä. 

Toukokuun loppupuolella käydyissä kilpailuissa Tampereella olin todella kiitollinen kuntotasostani, joka oli rakennettu sitten viime kesän jälkeen melko onnistuneesti. Hyvin menneen alkukauden jatkoksi voitin KK-korttelin ja Fuji Peloton GP:n, ja tiesin, että nyt kulkee, mäki varsinkin ja kirikin jo kiitettävästi. (Kiitos vain Joensuun Pyöräilijöiden yhteislenkkien kirikisat miesten kanssa ja onnistunut Mallorcan leiri.) Noh, reilu viikko Tampereen kisaviikonlopun jälkeen kirjoitinkin raporttia kisasta ja kipeysjaksosta, joka minulle tuli heti kotiin saavuttuani. Samalla tiellä ollaan edelleen… Edellinen kirjoitukseni.

Juttelin erään kilpapyöräilyssä vahvasti mukana olevan ihmisen kanssa muutama päivä sitten ja hän tokaisi lohduttaakseen, että ” huippu urheilijat on vaan myös välillä sairaita”. Itsehän olen vasta pikku-urheilija tavoittelemassa jotakin suurempaa, mutta on se meidänkin tasoisten urheilijoiden kohdalla ihan sama asia – urheilija on pakosti joskus kipeä. Joskus sairastumiset sattuvat ihan ”podettavaan saumaan”, esimerkiksi kisakauden päätökseen tai sitten ”kaikista pahimpaan saumaan”, eli tärkeiden kisojen kohdalle. Nyt se sattui minulla juurikin tähän SM-kisavalmistautumissaumaan ja Suuren Viikonlopun ajalle. En ole ainoa, jolla jää Suomen mestaruuskisat väliin tänäkään viikonloppuna. Heimoveljille ja –siskoille tsempit, tiedän kuinka paljon hajoittaa!

Tosiaankin, diagnoosini on hieman epäselvä vielä, kuumeilua ei ole ollut sitten sen parin ensimmäisen viikon kuumeilun jälkeen, mutta samalla minulle kehittyi melko kokonaisvaltainen niveltulehdus. Tulehdukset ovat vaihdelleen pienistä nivelistä suurempiin, kovinkin epäsymmetrisesti. Pääosin koko ajan tulehtuneena sormien ja varpaiden nivelet, oikea ranne (nyt levinnyt jännetupen tulehdukseksi),  kyynärpäät ja olkapäät; aika-ajoin nilkat, polvet, kovien rasitusten jälkeen lonkat ja alaselkä. Kortisonia on piikitetty, kortisonia on syöty, samoin niveltulehduksiin ja -kipuihin tarkoitettua tulehduskipulääkettä. Olen nyt reumapuolella tutkittavana. Lääkäri teki alustavaa diagnoosia reaktiivisesta artriitista (jostakin aiheutuneesta niveltulehdustilasta), mutta taudinaiheuttajaa/puhkeamissyytä ei ole löydetty, vaikka on tutkittu ja hutkittu oikein 28 verikoeputkilon verran kerrallaan (tekee muuten erikoisnäytteineen yli 2dl verta, eli hyvän kokoinen verenluovutus tämän kokoiselle pikku tytölle). Ensi tiistaina on taas vihdoin reumalääkärin tapaaminen ja teemme päätöksiä lääkityksen muuttamisessa. Haluaisin piankin kuntoon, mutta reaktiivinen artriitti ei tokene kuin ajan ja oikean lääkityksen kanssa. Uskon vahvasti tämän olevan vain akuutti niveltulehdus, sen enempää kroonistumatta. Reumaakin suvussamme kyllä on.

Tiimi valmistautumassa Porvoon ajoihin 9.6., vasemmalta Suvi, Sini, Pia, juniorit Petra ja Viivi, sekä huoltajia Päivi ja Hannu ja joukkueenjohtaja Sami. Riina jossakin piilossa.

 

Kisasin 60km:n Porvoon kisat 9.6., koska olin sitä kisaa pitkän talven odottanutkin, ja rataprofiili kävi minulle. Olin ollut juurikin kaksi yötä ennen kisaa antamassa tuon ”puolikkaan verenluovutuksen”, niin hemoglobiini laski paljon. Happi kyllä kulki, mutta juuri kortisonilääkityksen aloittaneena (erivapaus on erikoislääkärin kirjoittamana, ja hoidossa) olo oli, noh, aika utopistinen. Olin vain onnellinen kun pääsin kisaamaan, vaikkakin kivut olivat valtaisat kisan jälkeen. Kisan kulku oli melko hyvä, olo oli hyvä pitkän lepokauden jälkeen aina 45 kilsaan asti, jonka jälkeen lihakset alkoivat kramppaamaan aina kun nousi putkelle. Tiimimme naisia meitä ei ollut samassa startissa kuin N18 Veera, ELITE:n Riina, Pia, Suvi ja minä. (Kaikki muut heistä starttaavat tänään SM-kisoissa.) Riinalla olisi ollut hyvä kulku, mutta valitettavasti Tuutsille sattui välinerikkoa. Riinan blogikirjoitus Porvoonajoista täällä. Kevätkauden kipeänä olleelle Suville vauhti kärjessä oli liian kovaa, mutta Suvi ajoi hyvin loppuun asti. Veera ajoi jälleen kerran hyvin ja voitti oman ikäluokkansa. Ja Pia! Pia oli oikea pippuri, ja ajoi yhden parhaimman kisansa tällä kaudella. Oman ajonsa ja roolinsa lisäksi hän jaksoi kannustaa minua kisan aikana ja seurata tilanteita, sekä ottaa lopussa Tuutsin tehtäviä, kun Giantti ei päässyt loppukahinoihin. Piaa täytyy hehkuttaa, että hän jos kuka on Tiimipelaaja henkeen ja vereen. Tästä tytöstä ei ole vaikea tykätä.<3 Kiitos myös puhelusta tiistai-iltana (itku tuli!)… Viime kilsoilla Porvoossa kisasin vielä neljännestä sijasta Susanna Laurilan kanssa, mutta kuuluisassa viimeisessä kaarteessa mäen alkaessa ajauduin kanttariin sisäkurvissa häntä vastaan. Vauhti pysähtyi, Susanna jatkoi, ja niin jatkoi muutama muukin ohitseni. Tulokset täällä. Sijaan en ole tyytyväinen, kuin siinä valossa, missä oloissa kisasin. En myöskään siihen, että ajoin melko inaktiivisesti, mutta niinkuin olettaa saattaa, tärkein oli vain päästä maaliin asti.

Porvoon jälkeen oloni alkoi hieman helpottaa ja lähdin Kauhajoelle kaksi viikkoa sitten kisaamaan maantiecupin osakilpailun Hyypänlaakson ajot 16.6. Tavallaan oli virhe, tavallaan ei ollut lainkaan. Kauhajoella ei ollut montaa naista viivalla ja voitin kisan kirimällä.  En usko, että Kauhajoen väliin jättäminen olisi auttanut minua pääsemään kuntoon SM-viivalle. Kisan vauhti oli hiljaisin mitä ikinä olen ajanut, vain viimeinen kilometri ajettiin kovaa. Eli eniten rasitti 8 tunnin ajomatka yksin Suomen poikki ja takaisin.

Tutuksi tullut SS-tuuletus.;) Kuva, Sininen bussi, Kauhajoki 16.6.2013

Tällä voitolla varmistin Maantiecupin 2013 kokonaiskisan voiton. Maantiecupin kokonaiskilpailun voitto on toiseksi paras saavutus (SM-mitalien jälkeen) kesän meriiteissä, joka osoittaa monipuolista ja pitkän aikavälin onnistumisia koko kaudelta.  Cupin kisoja on vielä kaksi syksyllä, ja vaikka olen voiton varmistanut, meinaan olla viimeisissäkin kisoissa elokuussa viivalla. 

Olimme Jounin kanssa ennen juhannusta reissussa, jossa olimme jalkojen päällä paljon. Tämä pidempiaikainen rasitus, eli kahden-kolmen tunnin, aiheuttaa kovat kivut, ja SM-kisamatka maantiellä on 100km. Viikonlopun kisarupeama tässä tulehdustilassa olisi kropalle liian rankka rasitus, ja olisin mahdollisesti työkyvytön ensi viikon. Heinäkuun toisen viikon U6 Tourikin Ruotissa jää samasta syystä nyt väliin. Tuntuu pahalta, mutta asioille ei nyt voi mitään. Alan treenaamaan taas kilpapyöräilijänä vasta kun oloni tästä kohenee, eli toivottavasti pian. Maksoin maajoukkuevaatteetkin viime viikolla, jotta saisin niistä voimaa ja energiaa päästä taas pyörän päälle treenaamaan ja kisaamaan. 

Onneksi penkkiurheilijana on nyt hyvä olla. Seuraan tänään, huomenna ja ylihuomenna sydän pamppaillen maantiepyöräilyn SM-kisoja Porin Noormarkussa. Toivon sydämestäni tärkeille ihmisille mahtavia suorituksia ja onnistumisia! Ja Tour de Francekin alkaa!  Se ajetaan nyt 100. kerran ja YLE esittää historiasta dokumentin, lue täältä. Kannattaa tsekata!

Kuvia Kauhajoen kisapaikalta lataan pian kuvagalleriaan. Mutta kannattaa käydä tiirailemassa Kauhajoen kuvia mm. Jari Birlingin sivuilta.

p.s. Pakko piristyksekseni laittaa teille lukijoille kuva pyöräilijän reisisistä. Matti Tantun reiden ovat sellaiset, joita moni muukin lisäkseni ihailee. Itselläni on vielä matkaa samaan, mutta matkalla ollaan jo! ;) Ulkonäkökeskeisen treenaamisen ja suorituskykyisen treenamisen välillä on eroa. Muutama vuosi sitten en olisi näin epäsuhtaa kroppaa ja tykkireisiä huolinut.

CCH:laisilla on reittä, eikä me olla ainoita! ;)

Sini ja Matti, kaveripose.<3

Haikein terveisin, 

pyöräilemään ja kovaa treenaamaan haluava 

Sini

Veitsen terällä...

Huominen aamu kyllä viestii, että oliko tänään virhe jo lähteä maantielenkille illalla. Tänään olisi ollut JoensPy:n viikkotempokin, mutta en tohtinut mennä paikan päälle vain rullailemaan ja katselemaan menoa, koska niin kovin olisin halunnut olla jo ajamassa kovaa.  Siksi kävinkin rauhassa (tai ainakin yritin) polkemassa Lykynlammelle ja takaisin, sekä tsekkaamassa huomista porrastreeniä varten paikat kuntoon. En ole toissa viikonlopun sunnuntaisen Fuji Peloton GP:n loppuverrytelyn jälkeen ollut pyörän päällä lainkaan.  Olen 9 päivän ajan tehnyt vain oman työni kautta liikunnalliset ohjaukset melko kevyesti ottaen. Torstaina jopa valmennukset ja illan treenit jouduin perumaan kuumeen ja kipujen takia. Ja harmittaa vietävästi etten päässyt siksi Poriinkaan ajamaan maantiekisaa viikonloppuna.

Kun 18.–19.5 kisareissulta sunnuntai-maanantaivälisenä yönä kaikkien kommervenkkien jälkeen pääsin vihdoin Joensuuhun kotiini, niin maanantaiaamuna kaktus oli jo kurkussa. Oli kipeä ja flunssainen olo, niveliä särki. Melkoiseksihan tuo viikolla äityi ja jo kauemminkin häirinnyt/tutkittu kipu yltyi edellisten oireiden lisäksi. Ajattelin, että joku kovastikin haluaa nyt minun vauhtia hidastaa, kun viikonlopulla kulki niin hyvin ja heti seuraavana päivänä olin ihan kuin toiselta planeetalta olojeni kanssa.  Hevoskuurin tekstituplaviikonlopulta. 

Voi olla, että koppasin tämän flunssaviruksen Tampereen yöpaikastani, sisareni lapsilta. Niin mahtavaa kuin siellä oli muutoin, niin tämä oli hieman ylimääräinen keissi. Tai jos se ei ole se, niin selviää kyllä. Täytyy sanoa, että terveydenhuolto Joensuussa toimii. Viikon kipuilun ja levon jälkeen maanantaina pääsin terveyskeskukseen ja nyt on otettu ihan kaikki mahdolliset kokeet EKG:stä, verikokeisiin ja eritenäytteisiin. Huomen aamulla vielä yhdet verikokeet ja sitten tuomiota odottelemaan. Pitkittyneen raajakivun diagnoosi odotuttaa vielä pidempään, koska ultraääni ja muut toimenpiteet ovat vasta myöhemmin. Magneetti oli viime perjantaina. 

Kisaraporttia

KK-kortteli 18.5.2013 

Kisoja nyt viikon analysoineena olen todella tyytyväinen tuloksiini. On totta, että Lotta ja Rosa puuttuivat kisaviivalta; he olivat ajamassa Belgiassa, josta matkasivat suoraan Sveitsiin viime viikonlopuksi muun maajoukkueen matkatessa Suomesta. Siellä muuten ajettiin hyvin. Mutta varsinkin Fujissa Pyynikillä oli paljon muita kovia nimiä maajoukkueesta ja sen ulkopuolelta, mahtavaa oli siis kisata siinäkin huippuseurassa. Valmistauduin tuplaviikonloppuun ajatuksilla, että lauantain KK-kortteliin mennään vain ajelemaan ja opettelemaan kortteliajoa ja sunnuntaina Pyynikillä Fuji Pelottomassa annetaan sitten pyörän kanssa kaikki mitä annettavissa on - jos on tarvetta. KK-korttelissa Killin Kaivimen teollisuusalueella Hervannassa ajoimme 20minuuttia + 5 kierrosta. 

Kuva Mika Suvisaari, KK-kortteli, lauantai 18.5.

En narraa yhtään, kun sanon, että olin aika paska varsinkin maalisuoraa edeltävässä neulansilmässä ensimmäiset 17 minuuttia kunnes kuulin Hahdon Askon huutelevan, että aja Sini alaotteelta se kurvi (kiitos vain vinkistä!). – Johan alkoi kulkea U-käännös paremmin, enkä enää jäänyt siinä niin kovin. Maalisuora oli kevyttä loivaa ns. nousua, jonka aina nautiskelin rivakammin. Muutoin (niin kuin kuvasta näkyy) peesailin paljon. Vauhti oli jo valmiiksi suht hyvää, ja muut halusivat pitää vauhtia, niin en lähtenyt eteen sotkemaan. Kun 20 minuuttia oli ajettu ja tiputettu osa porukasta pois, vauhti laski selvästi ja alettiin lepäilemään ja ehkä odottamaankin sitä perushommaa, eli käännöksen jälkeistä kiriä. Mie aattelin, että mie oon siinä niin huono, että mie en jää kirejä ootteleen. Kun vajaa kaksi kierrosta oli ajamatta, runttasin rakennusten takaa tulevan käännöksen jälkeen vauhdin rennon kovaan ja katsoin ketkä lähtevät messiin. Ajo tuntui niin kevyeltä ja olin jo oppinut kisankin aikana ajamaan paremmin kurveja, jotta nostin vauhtia vielä vähäsen maalivaatteen alla kellon kilkattaessa merkkinä viimeisele kierrokselle. Mua on opetettu, että älä kato taakses, kun lähdet irtiottoon, ajat vaan. Joten niinpä pidin vauhtia niin kovana kun se oli järkevää ja jatkoin käännökset varoen, käännöksen jälkeen aina vähän vahtia lisäten, enkä kattonu enää siinä vaiheessa taakseni. U-käännös kaatumatta ja tuulettaen maaliin! Miten se näin meni? Varmasti alun kovassa vauhdissa peesailu ja opettelu ei vienyt minun voimia samalla tavalla kuin vauhtia alussa pitäneiden. Taktiikka kuitenkin toimi ja 20 maantiecupin pistettä kelpasivat, vaikken ollut niitä tullut siitä kisasta hakemaan, vasta seuraavan päivän Fujista. KK-korttelin tulokset.

Kuva Jari Birling, KK-kortteli; ensimmäinen vauhdinnosto, siinä vielä taakseni katselin, myöhemmin en enää.

Palauttelu lauantai-iltana sujui hyvin, leikin sisaren lasten kanssa (1,5-vuotiaan kummipoikani ja hänen 4-vuotiaan siskonsa). Lasten kanssa touhutessa ei turhaan stressaa kisoista, vaan keskittyy juuri olennaiseen. Yö ei sitten mennytkään niin palauttavasti, kun nuori poika näki painajaisia ja itki ja heräsi aina nukahdettuaan, ja pikku tyttö herätti tätinsä klo 3:37, että on pakko lähteä vessaan ja tädin on tultava mukaan. Siinä sitten silmät ristissä istuttiin ja mietittiin, että tällaistako se on sitten pyöräilijä-äitinäkin joskus. Huonoilla unilla kisoihin mennen…

Fuji Peloton GP 19.5.2013

Fuji Peloton GP:n kisa-aamuna jännitti. Olihan edessä ihan spesiaalikisa monella tapaa. Tasan vuosi sitten meinaan ajoin elämäni ensimmäisen maantiekisan – ja tuo kisa oli juurikin Fuji Peloton GP. Muistan viime vuoden startin todella hyvin. Olin siihen mennessä ajellut pyöräilyn puolella vain maastokisoja, ja tulimmekin vuoden 2012 kisaan suoraan Nurmijärveltä, jossa ajoimme Jiin kanssa XCM 60km kisan lauantaina ja minä sitten starttasin Fujiin maantielle sunnuntaina. En ollut koskaan aiemmin kuullutkaan, että kisapaikalla täytyy olla oman hakaneulatkin mukana numeroiden kiinnitystä varten. Tuomari ei oikein tainnut tykätä, kun menin hädissäni kysymään, että ”saanko kiinnittää numerot tällä jesarilla, kun haluan mukaan kisaan”.  Hakaneulat löytyvät lainaan, kisaviivalle pääsin ja olin tuloksissa 7.  Jotain kertoi jo tuolloin untuvikon mäennousukyvystä, vaikkei se silloin ollut kummoinen pyörän päällä. Mäkeä olen aina rakastanut, juosten, hiihtäen, sauvarinteessä ja nykyisin pyörällä. Mitä pidempi mäki, sen parempi.

Toinen spesiaaliasia oli Fujissa se, että kuvasin koko kisan pyörääni asennetulla HD-kameralla. Yksi mahtava yhteistyökumppanini on Visi-Systems Oy, jonka kanssa nidomme yhteistyömme pyöräilyaiheisiin videoihin. Kuvaan pyöräilijän elämää, treenejä ja ainakin tämän yhden lyhyen kisan. Ja he tuunaavat pätkistäni salonkikelpoista materiaalia videon muodossa. Linkitän kisavideon heti tiirailtavaksenne, kunhan se on valmis. ;) Video ei tosin ole kovin jännää katsottavaa, koska muita pyöräilijöitä ei paljoa näy kisassa edessä. 

Kuva Jouni Väinölä, Fuji GP 19.5. Näkötornin alla lähtölaukausta odottamassa.

Kuva Kaj Patjas, Fuji GP 19.5., nimenhuudossa ennen lähtövaatteen alle siirtymistä.

Sunnuntain taktiikkani kisaan oli siis ajaa melko kovaa heti paukusta lähtien, koska meillä ei ollut Nishiki Racing Women-tiimimme muita naisia viivalla, kuin N18-sarjan Veera Väkevä, joka hänkin ollut nuorten maajoukkueen Tanskan reissun jälkeen väsynyt. Joten tiimityötä ei ollut meillä mahdollisuus ajaa. Ja tämän oman vauhdinpidon tarkoituksena oli tiputtaa muiden tiimien kuskeista osa pois, jottei voittajakandidaattikuskeilla ole vetoapua omistaan.  Fujin profiili on tunnettu mäkisyydestään; reitti on yksinkertaisen selkeä, mutta RANKKA. Lähtö tapahtuu Pyynikin harjulla näkötornin alla, josta ammutaan heti alamäkeen keskustaa päin, mäen alla käännytään oikealle, laskeudutaan alas ja lähdetään hyvissä ajoin nousemaan piiitkää hivuttavaa, vaihtelevaa nousua harjun toista puolta takaisin Näkötornille ja uudelle kierrokselle. Naisissa tätä ajetaan vain 5 kierrosta, Kilpa miehissä 10 ja Elite miehissä 20 kierrosta. Rakastan niin paljon mäkeä, jotta haluaisin naistenkin ajavan sen 10 kierrosta. 

Kuva Kaj Patjas, Fuji GP 19.5., kisan puolivälin tiimoilta.

Kisan edetessä ja minun pitäessä pääosin vauhtia, seurasin tiukasti mm. Let’s Go Finland Farenissa (Italiassa) ajavaa ja Suomessa Velocitoria edustavaa Jutta Niemistä, sekä edellisviikonloppuna nuorten  U23:n XCM:n Euroopan mestaria Jasmin Kansikasta. Kisan kahden kolmanneksen jälkeen pääporukassa mukana oli vielä Jutan, Jasminin ja minun lisäkseni mäkeä myös hyvin nouseva  Kirsi Väinölä, Emma Sten sekä nyt Moskovassa ratakisoissa tiimimme Elisan kanssa edustava Pia Pensaari sekä Jasminin sisko Sofia. Mäessä aina kuulostelin muiden fiiliksiä ja ventilaatiota, en todellakaan ollut kisan aikana varma, oliko järkevää itse koko ajan tykittää edessä, vaikkakin kisa oli lyhyt ja mäki nousi kepoisasti.. Olin valmistautunut jonkun lähtevän irtiottoon ja itse siihen mukaan ja kyttäsinkin sitä jo neljännellä kierroksella. Kun mitään ei tapahtunut, niin päätin itse aukaista hanat vikalla kierroksella mäen alkupäässä. Loppuun oli vain jaksettava painaa, niin ne olivat muutkin väsyneitä. Kun nostin kytkintä, niin muutkin lähtivät kai mukaan. Kuulin huohotusta jonkin aikaa takanani, itsekin aloin jo kovasti huohottaa, tuntui jo melko pahalta pitkästä aikaa. Ajattelin, että joku peesailija vielä runttaa takaa ohi, ja vilkaisin viimeiseen mäkinousupätkään lähdettäessä. Huohotusta ei enää kuulunut ja kilpailijat olivat venyneet helminauhaksi. Hymyillyt en kuitenkaan vielä, vaan jatkoin maaliin asti runtaten. Oli ihanaa kuulla tuttujen ja tuntemattomien kannustukset mäen varrella. 

Maalissa hätäinen tuuletus ja rullailua eteenpäin, pyörältä varovaisesti nousu ja maahan polvilleen puhaltelemaan. Seuraavaksi viereeni rullasi Jasmin ja pronssille tuli Kirsi. Lyhyt kisa on eritavalla rankka kuin sadan kilometrin paremmalle puolelle kestävä kisa. Palkintojen jakoon oli mahtava mennä, viime kesänä kaihoisasti aloittelijana katselin palkintojenjakoa ja nyt olen saanut olla itse 1.pallilla tänä kautena neljä kertaa sekä lisäksi ollut etappiajoissa etapeilla kaksi erillistä kertaa ykkönen ja kerran kolmonen. Loput tulokset täältä. Harmittaa, että tiimistämme on nyt paljon kuskeja kipeänä ja remontissa, mutta kaikki jotka ovat ajokunnossa, osoittavat hyvää kulkua, sekä tytöt että naiset, hyvä ME!

Jari Birling, Fuji GP 19.5.; nautinnollista kisahurmosta <3

Kuva Jari Birling, Fuji GP 19.5.; erikoinen tuuletus, samanlainen nähtiin myös lauantailla KK-korttelissa.

Kuva Jouni Väinölä, Fuji GP 19.5.; palkintojenjako.

Eli tasan vuodessa olen paljon oppinut ja todella paljon kehittynyt. Mutta mikä parasta, vielä enemmän on edessä opittavaa ja vielä enemmän varaa kehittyä. Nytkin ajokilometrini ja treenimääräni ovat olleet niin vähäiset tämän tason saavuttamisessa, että määriä ja spesifisyyttä on helppo tästä ensi syksynä nostaa ja sitä kautta taas kehittyä todella reilusti lisää ensi kaudelle. Tämä kausi on kuitenkin vielä kesken, SM-kisat Porissa järjestetään heti juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna; sitten alkaa Sininkin ensimmäiset kansainväliset karkelot <3! Nyt siis vain viisaasti tyttö täysin terveeksi, ja oikeanlaisia treenejä tekemään. 

 

Autossa istumista ja pyörällä kisaamista viimeiset 4 viikkoa…

Kuukausi on vierähtänyt edellisestä blogikirjoituksestani - miten aika voikaan juosta niin nopeasti?

Kisakauteni starttasi 13.–14.4.3013 Turussa ajetuilla SK-muistoajolla ja TS-korttelilla. Tämä viikonloppu avasi kotimaisen maantiekisakauden muutenkin, koska Porin Lattomeriajot (alkuperäinen päivä 7.4.) siirrettiin lumen vuoksi vasta 21.päivälle. Lattomeriajojen viikonloppuna meillä oli Nishiki Racing Womenien tiimileiri pk-seudulla, (tosin Elisa Turunen NRW-tiimistämme kävi voittamassa Porissa). Sitä seuraavana viikonloppuna AHH-etappiajot Rihimäellä ja (etappia etappien perään) edellis viikonloppuna Naisten kansainväliset etappiajot Helsinki-Vantaan alueella. Turun jälkeen mukaan mahtui myös yksi iltakisa Hyvinkäällä Bianchi-cupin maantieavauksessa. Siispä kymmenen kovaa starttia 23 päivän sisään. Voi olla, että tuleva kotiviikonloppu treenien merkeissä on tarpeen… Päätin etten lähde ajamaan LUP-tempoa ja istumaan autossa tuhatta kilometriä. Seuraavat startit ovatkin sitten 1,5 viikon päästä Tampereella 17.–18.5. (KK-kortteli lauantaina ja FUJI Peloton GP sunnuntaina).

Tarkoitukseni oli päivittää blogia kuvineen jokaisen kisaviikonlopun jälkeen, mutta kisareissulta palatessani alkuviikolla aina tärkeimmät hommat tehtyäni, aika onkin hujahtanut loppuviikosta ohjainpyörän pyörittelyyn auton nokka kohti jo seuraavia kilpailua. Viikon töiden lisäksi tärkeintä ovat olleet palauttavat harjoitteet, valmistavat harjoitteet, runsas uni ja riittävä ruokailu, niin kuin jokaisella amatööriurheilijalla kisakaudella lajissa kuin lajissa. 

Mutta miten se kisakauden alku on sitten sujunut? 

 

Turun kisat

Mallorcan leiri antoi mukavaa osviittaa, että jalat ja koneisto ovat kehittyneet lisää talven aikana. Kisat starttasivat kohdallani paremmin kuin itse oletin - tai ehkä muutkaan olettivat. Hyvin jatkuneet kisat osoittavat, ettei yksi kisa ollut vain sattumaa; hommia on tehty oikeaan suuntaan oikein. Turussa SK-muistoajoissa tuli voitto, sekä elämäni ensimmäinen podium-paikka maantiellä. Ajo oli muutenkin tiimimme kanssa mukavaa yhteispeliä kera Veera Väkevän ja Pia Humiston. Ajoimme irtiottajat kiinni tiiminä, ja jatkoimme vauhdinpitoa yhdessä, kunnes valtaosa tippui. Kisa ratkesi mäkikiriin, jonka aloitin aivan mäen alta sata lasissa runtaten. Oli mukanamme apuna myös CCH:n juniorimiesosastostamme Jonne Itkonen, joka auttoi kovastikin vauhdinpidossa 40 kilometrin matkan aikana. Sunnuntaina Jonnen ja NRW-tyttöjen yhteistyö jatkui Aurajoen varrella ajetussa TS-korttelissa, lopputulos itseni kohdalla oli tyytyä 4.sijaan, kun kolme naista (Laura Vainionpää, Rosa Törmänen ja Mirella Harju) ehti kiriä ohitseni maalisuoralla. Siinä itselläni suuri opettelu tällä kaudella: taktinen osaaminen ja sijoittuminen tärkeissä ratkaisun paikoissa. Turun tuloksia: SK muistoajo ja TS-kortteli. Lisää kuvia kuvagalleriassa.

Kuraista, lumista ja kylmää oli maantiekauden aloituksessa, Hhhrrr! Pia ja Sini :)

AHH Etapit

AHH Etappiajoissa 26.–27.4. hyvä meno jatkui; voitin kokonaiskilpailun sekä kaksi etappia kolmesta. Lentokone oli lennättänyt Lotta Lepistön juuri vasta etelästä, ja Lotta olikin vielä väsynyt prologissa. Alkukaudesta muutenkin jokaisen suorituskyky on vielä vaihtelevaa leiriväsymyksistä, ajomahdollisuuksista omalla paikkakunnalla yms. riippuen. Olin silti tyytyväinen 6,5 sekunnin kaulaani toiseksi tulleeseen, varsinkin kun lähdin toinen jalka maassa, kuin pikku tyttönä konsanaan liikkeelle, kun en tiennyt kuinka toimia elämäni ekassa prologissa. Muutaman tunnin päästä prologista starttasimme maantielle Miehet Kilpa-sarjan kanssa. Vauhti oli kovaa, keskari reilu 40km/h, mikä tiputtikin kierros kierroksella naisia matkasta. Harmittavasti Lotan linkku aukesi ja yksi kovaa vauhtia sietävä kirinainen tippui matkasta. Viimeisiin kahinoihin jäljelle jäimme kahdestaan Pia Pensaarin kanssa. Ja vein mäessä voiton. 

Kolmannelle etapille lähdin siinä asetelmassa, että minulle riitti saapua maaliin pääporukassa, ehjänä, niin ettei irtiottoja muilta tapahdu. Ja niin se etappi päättyikin. Lotta vei totutusti kirin. Itse saavuin maaliin pääjoukossa sen enempää kirimättä, jotta palautuisin mahdollisimman nopeasti taas treenikuntoon. Tässä 72km:n kovavauhtisessa lähdössä pysyi useampi nainen miesten matkassa maaliin. Tosin nyt oli epäonnea Pensaarilla, ja matka katkesi hetkeksi välinerikon takia. Lainapyörän Samulta saaneena Pia riuhtoi maaliin kokonaiskisan toista sijan täpärästi puolustaneena. Meidän NRW-tiimissämme toinen onnistuja oli Veera Väkevä, N18-sarjan naislupauksemme. Mutta muilla tiimistämme oli valitettavasti urheiluun välillä kuuluvia vaikeuksia, krampeista, kipeydestä, astmasta yms. johtuen. Se on urheilua, sille ei voi mitään… Päivän kunto ei aina voi olla parasta. 

Itse pidin kovastikin HyPy:n ja AHH-tiimin järjestämistä kisoista, reitit olivat mieleeni, (mäki on puolellani muutenkin monessa tilanteessa), sekä tietyllä tapaa tykkäsin ajaa miesten kilpasarjan kanssa. Oli erittäin hyvää harjoitusta ajaa kovavauhtiset maantiestartit hieman suuremmalla porukalla - vaikkakin kolareita sattui melko paljon ja rytinää kuului. Järjestelyistä itselläni ei ollut huomautettavaa, mutta myöhemmin maaliin saapuneiden naisten puolesta olisin toivonut liikenteenohjaajien ja muiden läsnäoloa loppuun asti.  

Lasit mätsää Kruunukatto Rush-Racing jätkien kanssa.;)

Naisten etappiajot

Heti AHH Etappiajojen jälkeisenä viikonloppuna jatkettiin oman seuramme järjestämillä Naisten kansainvälisillä etappiajoilla 3.-5.5. Ohjelmassa oli perjantai-iltana prologi Helsingin keskustassa Baanalla kunnon tuulitunnelissa. Lauantaiaamu starttasi Vantaan Seutulassa 20km:n tempokisalla ja iltapäivällä ajoimme 62km:n maantekisan. Neljäs ja viimeinen etappi oli sunnuntaiaamun Eläintarhan korttelikisa pisteajona. Tähän todella rankkaan kokonaiskisaan toi väriä ja mielenkiintoa Liettuasta saapunut naistiimi. Lisäksi mukana oli kansainvälisestikin kova pyöräilijä Sari Saarelainen (Faren Let's Go Finland). 

Joukkueenjohtajamme Sami pitää monesta asiasta huolen. <3 Vasemmalta Sami, Petra ja Jonne prologin verrttelyssä Baanalla. Kuva Jouni Kinnunen.

Historiaa! Elämäni ensimmäinen tempokisa tempopyörällä. Jouni huoltoautossa takana. Kuva Esko Lius.

Minulle viikonloppu toi monta uutta asiaa, kuten ensimmäistä kertaa kisaamista tempopyörällä prologin sekä tempokisan muodossa, elämäni ensimmäisen kriterium-muotoisen korttelikilpailun sekä kisaamista ekaa kertaa maantiepyörällä ulkomaalaisia vastaan. Varsinkin toiseksi viimeisellä (maantiekisassa) sekä viimeisellä etapilla (eläintarhan kriteriumissa) oli olo, ”me muut vastaan liettualaiset”. Baanan prologissa ja temmossa tosin kisattiinkin kelloa ja kaikkia muista vastaan. Prologiin 4. sijaan olin tyytyväinen, edessäni vain huippunaisemme Sari Saarelainen ja Lotta Lepistö sekä yksi liettualainen. Kuvia prologista Jouni Kinnusen ottamana. Lauantain tempoon en sitten ollutkaan kovin tyytyväinen; sija oli kohtuullinen, olin 7. ja aikakin ihan tyydyttävä. Ero etapin voittajaan eli Lottaan oli kylläkin suuri, 2 minuuttia, mutta Lotta-tyttö vetikin ihan superisti. Se mihin en ollut tyytyväinen temmossa, oli tilanteen hallitsemattomuus: en tiennyt lainkaan millä välityksellä kuuluisi ajaa maaston muotojen vaihdellessa, onko kampikierrokseni riittävä väsymyksen vallatessa (mittaristakaan en saanut responssia), onko asentoni edes sinne päin… Ja tulos oli ensikertalaisen mukainen. Uskon, että parannusta toimintaan tulee hurjasti, kunhan vain pääsen opettelemaan tuota tempopyörällä ajoa viikkotempoihin täällä Joensuussa; (itse asiassa kävin jo tänään kellottamassa ekat ajat).  

 

Verryttelyä teltoilla ennen lauantain maantiekisaa. Taustalla AHH-teamin tytöt ja etualalla NRW-teamimme tytöt.Kuva Esko Lius.

Väliaikalähtöisten etappien jälkeen maantie-etappi olikin aikamoista kyttäilyä. Siihen astiset kokonaiskisan sijat olivat niin, että Lotta Lepistö johti, Sari Saarelainen oli toinen ja liettualaisten naisten rivi sen perään. Seuraavat suomalaiset listassa olimme Emma Sten ja minä. Toisin kun oletimme, liettulaiset eivät laittaneet jonoa suoraksi ja alkaneet pitää kovaa vauhtia irtiotto kokeiluineen, vaan he hallitsivat vauhtia ensimmäisen kierroksen ajan, ajoivat systemaattisesti kaikki muiden irtiottoyritykset apukuskeilla kiinni. Kilpailu ratkesi kuitenkin Lotan kirivoittoon kahden liettualaisen edestä. Itse kirin vasta kuudenneksi. Yhteistuloksissa olin ennen sunnuntain kriteriumia 5. ja Emma Sten tippui välistä tuloksista maantiellä kaatumisen vuoksi.  

 

Maantiellä kyttäilyä. Kuva Ira Rissanen. (Ira, tiimimme ihana tempotykki, joka ei päässyt ajamaan sairastelun vuoksi.)

Sunnuntain kisa oli mitä mahtavin; ajoimme 18 kierrosta Eläintarhan vaihtelevaa reittiä, joka sisälsi myös hiekkatieosuutta. Maantiekisa vai cyklocross kriterium!? Minulla oli vielä hyvin energiaa, koska en temmossa ollut saanut itsestäni irti eikä maantiekisamme vauhti ollut tappavaa, enemmänkin palauttavaa (keskari 30km/h). Meinasin myöhästyä startista, kun en löytänyt wc:tä ja suoraan vauhdissa lämppävaatteet riisuttuani matka jatkui vauhtia pitäen heti paukusta. Olin tyytyväinen aktiiviseen ajooni ja alkukisan kiripisteiden napsimiseen. Harmittavasti emme kukaan reagoineet latvialaisen irtiottoon melko alkupäässä kisaa. Ja sitten kun siihen yritettiin reagoida, toimi muu latvialaisten tiimi erittäin hyvin tulppana edessä. Väsytin itseäni todella paljon vetäessä ja alkukisan kireissä, ettei minulla 8.-12.kierroksen aikana ollut lainkaan uskoa jaksaa vastata muiden rytminvaihteluihin. Olo kuitenkin parani 13.kierroksen kohdilla, eikä vauhdissa pysyminen ollut enää taistelua. Välikuolemasta siis noustiin. Ei se tosin irtonaistakaan ollut, enkä kyennyt lähtemään mukaan Sarin raivoisaan liettualaisen kiinniajoon. Minä ja Lotta siis jäimme liettualaisten tulppien kanssa kisaamaan. Kun laskeskelin, ettei minulla tällä ajolla sija parane, eikä huononekaan, yritin vain pitää vauhtia, jotta Lotalla olisi ollut saumaa pitää kokonaiskisan sijoituksiaan. Sari ajoi kuitenkin niin hyvin, että nappasi kokonaiskisan voiton liettualaisen tullessa toiseksi; Lotta jäi kortteliajon väsymyksensä takia kolmanneksi. Minä olin kriteriumissa pistellä kolmas ja kokonaistuloksissa pidin viidennen sijan. Viikonlopun tulokset täältä.

Antti Ruotsalon hienoa kuvaa Eläintarhan korttelissa.

Etappikisojen kokonaiskilpailun palkintojenjako. Kuva Antti Ruotsalo.

Kriteriumin palkintojenjako. Kuva Esko Lius.

 

Kiitosta järjestäjille ja huipputiimille 

Mahtavat ja mielenkiintoiset kisat kaikin puolin oli seuramme tehotiimi ja avuliaat talkoolaiset saaneet järjestettyä. Pia Humisto oli viikonloppuna tiimimme tähti, Pia oli yksi pääjärjestäjistä ja samalla silti kilpaili kisassa. Pia oli myös maantiellä irtiottosähikäinen. Pian lisäksi kisakauden startannut Anna Ronkainen osoitti kuinka taktisella osaamisella voi auttaa paljonkin muita. Kisakauden starttasi myös Iina Lumiaho, joka suoriutui triathleettina hyvin monista uusista asioista. Lisäksi tähtiä olivat juniorimme Petra Nurmi (polki huippuajan tempokisassa), Viivi Puskala (olisi ollut ajoillaan kelposijoilla jo Elite Naisissakin) ja Petra Rautiainen (osoittanut myös tuoreena uutena pyöräilijänä nuorta sisua, intoa ja tahtoa). Valitettavasti omat etappikisamme kesken joutuivat jättämään kapteenimme Riina Miettinen (lääkärin kieltämänä kurkunpään tulehduksen vuoksi) sekä Veera Väkevä (temmon jälkeen nousseen kuumeen vuoksi). Toipilailta hyvä päätös, koska tällä viikolla heillä onkin edessä Tanskan reissu ja Tour de Himmelfart naisjuniorimaajoukkueen kanssa. Riina huolehtii sekä naisten että juniorityttöjen maajoukkueista.   

Summa summaarum, tässä pikaista kisaraporttia ajetusta starteista. Onnistumiset ovat ruokkineet itsetuntoa, sisäistä vahvuutta sekä uskoa omaan valmennusfilosofiaani. Itseni valmentajana asiat ovat menneet ihan nappiin. Lisäksi on kiittäminen tähänastisista - ja varmasti tulevistakin onnistumisista, omaa tiimiäni, tiimikavereita, kapteeniamme Riinaa, joukkueenjohtajaamme Samia, monen monia ihania huoltajia, jotka kaikki neuvovat uutta untuvikkoa niin paljon kuin ehtiivät.<3 

Meillä on monipuolinen tiimi ja seura, lahjakkaita nuoria ja aikuisia paljon ja kokeneita konkareita ohjeistamassa.:)

 

 

Nyt unta kuulaan ja illan tempotreenistä palauttelemaan!

-Sini-